Uusi esittelyteksti.
Olen siis nuori aikuinen joka on tiedostanut jo teini-iästä lähtien omaavansa vääristyneen suhteen ruokaan. On kausia, jolloin syön todella vähän ja kausia jolloin ahdan itseeni mahdollisimman paljon ruokaa -etenkin kaikkia herkkuja.
Nyt olen lihonut liiallisen syömisen takia noin 15 kg parissa vuodessa. Ja tämän painon, plus muutakin aion saada pois. Haluan myös päästä eroon siitä tunteesta, että "ruoka on ystävä" johon on helppo turvautua kun on yksinäistä tai elämä potkii muuten vaan päähän.
Kuulen kommentteja lihomisestani, ja esim omat vanhempani kiinnittävät huomiota kokooni ja painooni. Saan kommentteja liittyen niihin, ja huomaa sen esim ruokapöydässäkin jos olen heidän luona käymässä; minulle ei kukaan sano "ota lisää kakkua". Olen myös kaveriporukkani lihavin. Onneksi en ole ainoa jolla on ylimääräistä, mutta olen lihavimmasta päästä.
Karu totuushan on se, että hoikka nainen on paremman näköinen kuin ylipainoinen. Minä haluan olla se, jota katsotaan kadehtien eikä säälien! Haluan olla se jonka perään miehet katsovat, joskus tuntuu että miehet eivät edes vilkaise.. Vaikka minullakin on miehiä ollut, mutta minun on vaikea rakastaa toista ennenkuin rakastan itseäni.
Blogi toimii siis motivaatiopaikkana, haluan laihtua-päästä eroon painavasta läskistä jonka alta pikkuhiljaa paljastuu vihdoinkin se oikea minä, jonka vaatekaapissa odottaa käyttämättömät vaatteet (pienempi kokoisia..).
Blogi on myös paikka, johon puran ahditukseni ja mietteeni ruoan suhteen ja elämään muutenkin.
Matkalla tulee varmasti olemaan epäonnistumisia ja heikkoja hetkiä, mutta ennenkaikkea onnistumisia! :)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti